Allaoleva kolumnini julkaistiin Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 27.1.-23.
Häirintätapaus ravisteli paikallista urheilua ja politiikkaa
Lentopallokerhossa paljastunut häirintätapaus ravisteli hämeenlinnalaista urheilua ja politiikkaa vuodenvaihteen tienoilla. Tapaus kytkeytyi kaupunkiin erityisesti, koska Lentopallokerho on kaupungin tärkeä yhteistyökumppani ja tuensaaja.
Mihin asia lopulta johti, ja mitä siitä opittiin?
Tapaus herätti kaupungin johtoa ja päättäjiä torjumaan urheilumaailmassa esiintyvää epäasiallista käytöstä. Kaupunginjohtaja ja valtaosa kaupungin poliittisesta johdosta otti asian tosissaan, ja toimenpiteisiin ryhdyttiin.
Kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen on hoitanut asiaa kiitettävällä tavalla ja tuonut selkeästi esiin kaupungin nollatoleranssin seksuaaliseen häirintään ja muuhun epäasialliseen käytökseen, myös yhteistyökumppaneita koskien.
Lentopallokerholle tehtiin siis selväksi, että tälläinen peli ei vetele.
Lentopallokerhon ja kaupungin välinen yhteistyösopimus uudistettiin. Naisten urheilun tukisumma pidetään ennallaan, mutta sopimus päivitettiin eettisten kysymysten osalta nykyaikaan. Uudistetussa sopimuksessa edellytetään urheilun eettisten periaatteiden noudattamista ja mekanismien luomista mahdollisiin ongelmatilanteisiin puuttumiseksi.
Sopimusehtojen rikkominen johtaa jatkossa sopimussakkoon, eli käytännössä rahojen perimiseen takaisin. Seuran tulee vuosittain raportoida kaupungille yhteistyön toimivuudesta. Vastaavat ehdot kirjataan jatkossa kaikkiin kaupungin yhteistyösopimuksiin eri urheilutoimijoiden kanssa. Pienin tarkennuksin ehdot viedään myös kulttuuritapahtumien markkinointisopimuksiin.
Tapaus johti parannuksiin myös omassa organisaatiossa. Kaupungin eettiset ohjeet tullaan päivittämään. Kaupungin omia mekanismeja häirintään ja muuhun epäasialliseen käytökseen puuttumiseksi parannetaan ja ilmoituskanavia kehitetään.
Kaupungissa tapauksesta siis otettiin opiksi ja toimintatapoja korjattiin, jotta vastaavaan voidaan jatkossa puuttua tehokkaammin. Asiassa ei nimittäin ole kyse vain Lentopallokerhosta, vaan kyseessä on laajempi yhteiskunnallinen ongelma.
Työtä häirinnän ja epäasiallisen käytöksen torjumiseksi on syytä jatkaa myös nyt akuutin kriisin laannuttua. Vielä on paljon tehtävää.
Kirjoittaja on on valtuutettu (vas.), Hämeenlinna