Mihin suuntaat, Hämeensaari?

Allaoleva kolumnini julkaistiin Kaupunkiuutisissa keskiviikkona 10.5.2023.

Mihin suuntaat, Hämeensaari? – Tavoitteita kirkastettava ja asukkaiden huolet huomioitava

Hämeensaari on kantakaupungin paraatipaikka, jonka kehittämistä on pyöritelty jo useita vuosia. Tuona aikana kehittämishankkeen sisältö ja tavoitteet ovat muuttuneet useaan kertaan, eikä selkeää yhteistä näkemystä kehittämisen suunnasta ole.

Alueen suunnittelua on vetänyt yksityinen kehitysyhtiö, ja tulokset ovat olleet mitättömiä. Nyt yhtiö on jälleen pyytänyt jatkoaikaa omalle varaukselleen, vaikka edellisetkään lisäajat eivät ole tulosta tuottaneet. Kannattaako samaa rumbaa enää jatkaa?

Kehitysyhtiö perustelee jatkoaikatoivettaan hankkeeseen jo käyttämällänsä rahamäärällä ja tiedossaan olevilla ”kumppaneilla”. Perusteet ontuvat. Kaupungilla ei ole velvollisuutta eikä syytä suojella kehitysyhtiötä normaalilta liiketoimintaan liittyvältä riskiltä. Ja yhtiön tiedossa olevien mahdollisten kumppaneiden suhteen olemme vain yhtiön lupausten varassa.

Meidän on korkea aika kirkastaa Hämeensaaren kehittämiselle asetettuja tavoitteita, riippumatta siitä, jatketaanko yhtiön kanssa vai ei. Keskiöön tulee nostaa viihtyisä ympäristö, korkeatasoinen arkkitehtuuri, virkistysarvot, ekologisuus, kaupunkikuvan sopusuhtaisuus sekä taloudellisuus. Lisäksi olisi tärkeää sijoittaa alueelle kovan rahan asuntojen lisäksi myös kohtuuhintaista ja erityisryhmien asumista.

Kaupungilla on velvollisuus laittaa kaupunkilaisten etu kiinteistökehittäjien edun edelle. Hämeensaarta rakennetaan vuosikymmeniksi eteenpäin, joten päätöksentekijät ovat vastuussa myös jälkipolville.

Viime aikoina asukkaita on huolettanut etenkin Hämeensaaren puiston kohtalo sekä suunniteltujen rakennusten arkkitehtuurinen taso ja rakennuskorkeus. Eteläinen puisto on uusimmissa suunnitelmissa säilymässä koskemattomana, ja jatkossakin kaikkien kaupunkilaisten olohuoneena. Muutkin huolet on onneksi vielä täysin mahdollista huomioida.

Paasikiventien varteen tänä vuonna rakennettaviksi aiottujen talojen havainnekuvat ovat varoittava esimerkki epäonnistuneesta suunnittelusta. Muun Hämeensaaren osalta meillä on onneksi mahdollisuus välttää samat virheet. Kehittämisen suunta tulee valita kaupungin kokonaisedun eikä kiinteistösijoittajien ehdoilla!

Kirjoittaja on valtuutettu (vas.), Hämeenlinna.

Viisautta ja harkintaa hyvinvointialueen talouden tasapainottamiseen!

Otimme Erja Hirviniemen kanssa kantaa hyvinvointialueen talouden tasapainottamisesitykseen maakunnan lehdissä. Kirjoitus julkaistiin Hämeen Sanomissa 8.5 (nettilehti 7.5.). Kirjoituksen voi kokonaisuudessaan lukea alta.

Aapo Reima ja Erja Hirviniemi (vas.): Aluevaltuusto tekee tiistaina lopulliset päätökset: Viisautta ja harkintaa talouden tasapainottamiseen

Hyvinvointialueen talouden tasapainottamisohjelma hyväksyttiin aluehallituksen enemmistön äänin lähes sellaisenaan.

Vasemmistoliiton ja keskustan edustajat olivat aktiivisesti etsineet ja esittäneet parannuksia paperiin, mutta he jäivät selvään vähemmistöön. Nyt tuo monin kohdin erittäin ongelmallinen leikkauspaperi etenee aluevaltuustoon, joka tekee lopulliset päätökset. Vielä on siis aikaa korjata esityksen pahimmat ongelmakohdat.

Erityisen ongelmallinen on esityksen merkittävä, 7,8 miljoonan, leikkaus ikäihmisten ympärivuorokautiseen asumiseen 2025 mennessä.

Leikkauksen aikataulu on toteuttamiskelvoton, ja uhkaa aiheuttaa kaaoksen kotihoitoon ja vuodeosastoille sekä ruuhkauttaa päivystykset. Ympärivuorokautisen hoidon tarpeessa olevia vanhuksia jää oman kotinsa vangeiksi.

Saadaanko kotisairaalatoiminta ajoissa käyntiin?

Korvaajaksi esitetty kotisairaalatoiminta on hyvä asia, mutta on epävarmaa saadaanko se ajoissa kunnolla käyntiin. Käytännössä noin mittava leikkaus ei luultavasti tule täysin toteutumaan, koska siitä seuraava palvelutarpeen kasvu ja henkilöstön kuormitus pakottanee kalliisiin hätäratkaisuihin lain vaatiman hoidon toteuttamiseksi.

Aluehallituksessa vasemmistoliiton Juhani Lehto esitti vaihtoehtoa, jossa ikäihmisten palveluiden leikkaustahti olisi vähintäänkin puolitettu. Tämä olisi kompensoitu lisäämällä erikoissairaanhoidon säästöjä ennakoiden Assi-siirtymää, leikkaamalla luottamushenkilöiden kokouspalkkioita ja puolueiden ryhmärahoja sekä korvaamalla maltillisesti konsulttipalveluiden ostoja omalla asiantuntijuudella. Lehdon esitys jäi äänestyksessä vähemmistöön.

Vaihtoehtojen löytämisestä teki hankalaa se, että virkajohto ei sellaisia esittänyt. Aiemmista lupauksista ja toistuvista pyynnöistä huolimatta poliitikoille ei tuotu vaihtoehtoja, vaan lopullinen esitys kuvattiin ainoaksi mahdollisuudeksi.

Vaihtoehtojen etsiminen vaikeaa

Vaihtoehtojen etsiminen olikin varmasti vaikeaa, mutta se olisi kuitenkin merkittävästi parantanut valmistelun laatua.

On toki totta, että soten rahoitusmalli sitoo vaikealla tavalla poliitikkojen ja virkajohdon käsiä. Valtio sanelee hyvinvointialueen rahoitustason, alijäämää ei saa kertyä eikä verotusoikeutta ole. Menoleikkausten kokonaismäärä on siis laista ja rahoitusmallista johtuvan pakon sanelema.

Hyvinvointialueella on kuitenkin mahdollisuus valita leikkausten toteuttamistavat, ja ne olisi valittava haittojen ja riskien minimoinnin periaatteella. Nyt aluehallituksen enemmistö ei kuitenkaan halunnut tätä tehdä. Vastuulta ei silti voi piiloutua virkajohdon selän taakse.

Aluevaltuusto tekee tiistaina lopulliset päätökset tasapainottamisohjelmasta.

Valtuutetuilla on mahdollisuus tehdä tarvittavat muutokset aluehallituksen esitykseen, jotta pahimmat skenaariot eivät toteutuisi. Toivomme viisautta ja harkintaa kaikille valtuutetuille.

Kirjoittajat ovat vasemmistoliiton aluevaltuutettuja, Reima Hämeenlinnasta ja Hirviniemi Riihimäeltä.

Valtuustoaloite: Kuukautistuotteita saataville koulujen WC-tiloihin

Vasemmistoliiton valtuustoryhmä jätti allaolevan valtuustoaloitteen 8.5.2023 kaupunginvaltuuston kokouksessa. Kirjoitin aiheesta aiemmin Kaupunkiuutisissa.

Valtuustoaloite: Kuukautistuotteita saataville koulujen WC-tiloihin

Vuoden 2023 kevään Vaikuta-päivässä Lammin Hakkalan koulun kahdeksasluokkalaiset toivoivat kuukautistuotteita maksutta saataville koulujen wc-tiloihin. Aloite oli hyvin perusteltu ja tärkeä. Valtuustoaloite nuorten esiin nostamasta aiheesta on tarpeellinen.

Kuukautistuotteiden (siteet ja tamponit) helppo saatavuus wc-tiloissa helpottaisi tilanteita, joissa kuukautiset alkavat koulupäivän aikana yllättäen. Maksuton ja helppo saatavuus vähentäisi myös kuukautisiin liittyvää häpeää ja stigmaa, sekä osin lasten välistä eriarvoisuutta ja perheiden taloudellisia vaikeuksia. Tuotteiden helppo saatavuus myös edistäisi koulutukseen osallistumista, hygieniaa, kansanterveyttä ja sukupuolten välistä tasa-arvoa.

Asiassa olisi perusteltua edetä muutamassa perusasteen ja toisen asteen oppilaitoksessa toteutettavan kokeilun kautta. Huomiota tulee kiinnittää muun muassa kattavaan tiedottamiseen, oppilaiden sitouttamiseen ja ilkivallan sekä varkauksien ehkäisyyn. Yhtenä ratkaisuna ilkivaltaa vastaan voisi olla oppilaiden ehdotus tuotteiden sijoittamisesta wc- koppeihin asennettaviin (lääke)kaappeihin.

Kokeilun on oltava riittävän pitkä, esimerkiksi kaksivuotinen, jotta todellisia tuloksia saadaan. Kokeilun alussa ilkivallan voitaneen odottaa olevan yleisempää, mutta vähenevän ajan myötä. Kokeilun jälkeen päätettäisiin jatkosta ja toimintamallin mahdollisesta laajentamisesta kaikkiin kouluihin.

Aloitteen toteuttamisesta aiheutuu kaupungille kustannuksia kokeilun osalta arviolta 2 000 euron alkuinvestoinnista ja 4 000 euron vuosittaisesta menosta, ja täysin käyttöön otettuna arviolta 8 000 euron lisäinvestoinnista ja 20 000 euron vuosittaisesta menosta.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että nuorten toiveen mukaisesti Hämeenlinnan koulujen wc-tiloihin järjestetään tarjolle maksuttomia kuukautistuotteita. Aluksi järjestetään riittävän pitkä, esimerkiksi kaksivuotinen, kokeilu muutamassa oppilaitoksessa, ja tulosten pohjalta päätetään jatkosta. Kokeilu toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Koulutuskuntayhtymä Tavastian kanssa. Erityistä huomiota kiinnitetään kokeilusta tiedottamiseen sekä ilkivallan ehkäisyyn.

Vappupuhe 2023

Pidin työväen vappujuhlan päätössanat torilla. Tori oli lähes ääriään myöten täynnä kuuntelemassa Palefacen esitystä ja poliittista sanomaa💪 Puheeni kokonaisuudessaan alla:

Hyvät toverit!

Kiitos teille kaikille hienosta vapputapahtumasta! Työväen ja opiskelijoiden juhla on yksi vuoden kohokohdista. Nyt kun sinimustat tuulet puhaltavat Suomessa, niin meillä on vahva tarve vasemmistolaisen liikkeen tiiviille yhteistyölle, reilulle vaihtoehdolle ja työväen sekä opiskelijoiden asiaa ajavalle politiikalle.

Jos Kokoomuksen johtamat hallitusneuvottelut onnistuvat, niin Suomeen muodostetaan kaikkein oikeistolaisin hallitus sitten Lapuan liikkeen aikojen. Toivottavasti neuvottelut kariutuvat, eikä sitä tarvitse nähdä. Siihen uhkaan on kuitenkin varauduttava.

Oikeistohallitusta ja leikkauksia on pohjustettu lähes uskonnolliset mittapuut saaneella julistamisella, minkä mukaan leikkaukset olisivat välttämättömyys eikä vaihtoehtoja olisi. Uhkana on Sipilän hallitustakin kylmempi kyyti. Jos näin käy, niin voittajat ovat harvassa. Tavallinen kansa kärsii, suurten pääomasijoittajien nauraessa vieressä.

Synkkyydelle ei kuitenkaan tule antaa sijaa. Vappu on ilon ja toivon juhla. Meidän täytyy olla vahva vastavoima oikeiston fantasioimalle kurjistamispolitiikalle. Emme voi hyväksyä työehtojen ja palkkojen polkemista, ihmisten toimeentulon romuttamista emmekä ihmisoikeuksien ja ympäristöarvojen murentamista. Toimitaan aktiivisesti paremman toimeentulon, kattavamman hyvinvointivaltion ja kunnianhimoisen ympäristöpolitiikan puolesta. Eli paremman tulevaisuuden puolesta!

Hyvät kuulijat!

Vappu on työväen juhla. Juhlaan on syytä, vaikka ajat eivät ole todellakaan olleet helpot. Toimeentuloa murentava hintojen nousu on edelleen kiivasta, eikä nopeaa ratkaisua ole näköpiirissä. Monen meistä toimeentulo on ollut pahasti koetuksella. Palkkoihin ja sosiaaliturvaan on kyllä saatu reiluja korotuksia, mutta nekään eivät ole riittäneet korvaamaan hintojen nopeaa nousua.

Positiivisena huomiona haluan kuitenkin todeta, että työllisyyden saralla on tapahtunut paljon hyvää. Marinin hallituksen työllisyyspolitiikka on ollut tuloksellista, mikä osoittaa että hyvään työllisyyspolitiikkaan ei keppiä tarvita eikä kaivata. Toivoa sopii, että tämä muistettaisiin myös jatkossa.

Ei kuitenkaan siltä näytä. Sinimusta oikeisto terottaa kynsiään romuttaakseen toimivat työmarkkinat ja riittävän sosiaaliturvan. Työehtosopimusten yleissitovuus, yhdessä sopimisen kulttuuri, sosiaaliturva ja elämiseen riittävät palkat tulevat joutumaan rajun hyökkäyksen kohteeksi, jos maahan tulee oikeistohallitus. Ollaan siis hereillä ja valmiina vastatoimiin niin ay-liikkeessä kuin poliittisessa vasemmistossakin!

Keskeisin pointti on selvä: yhdestä työstä saadulla palkalla täytyy tulla toimeen! Se on normaalia maalaisjärkeä, ja ehdoton edellytys toimivalle yhteiskunnalle!

Hyvät ystävät!

Vappu on myös opiskelijoiden juhla. Itsehän olen siitä onnellisessa asemassa, että kuulun parhaillaan sekä opiskelijoihin että työväkeen. Voinen siis juhlia tuplasti!

Vakavasti puhuen työn ja opiskelun yhdistäminen on tuttu tilanne monelle toimeentulo-ongelmien kanssa painivalle opiskelijalle. Opiskelijoiden toimeentuloa tulee vahvistaa, ja painopistettä palauttaa lainasta opintorahan puolelle.

Erittäin keskeistä on myös vastata nuorten ja opiskelijoiden mielenterveyskriisiin. Purkkaratkaisujen aika on ohi. Lupaukset mielenterveyspalveluiden parantamisesta ovat pitkään olleet kokoomuslaisittain sanottuna juhlapuheita, vaikka Marinin hallitus onneksi veikin niitä jonkun verran konkretian suuntaan. Vielä on kuitenkin paljon tehtävää. Meidän pitää laittaa mielenterveyden polku ennaltaehkäisystä aina osastohoitoon asti kerralla kuntoon! Nuoret eivät enää niele yhtäkään puolivillaista lupausta.

Hyvät toverit!

Olen ihmetellyt, että miksi ilmastokriisi ja luontokato ovat jääneet viime aikoina pahasti taka-alalle julkisessa keskustelussa. Kunnollista mediatilaa eivät saaneet edes erittäin huolestuttavat uutiset siitä, että jäätiköiden sulamista ei voi enää estää.

Tarvitsemme päättäväisiä toimia luontokadon ja ilmastokriisin torjumiseksi, jotta meillä olisi jatkossakin neljä vuodenaikaa ja lumiset talvet. Jotta jatkossakin suomalainen luonto olisi kaunista ja puhdasta. Jotta talous ja yhteiskunta kestää. Suomi on pieni maa, mutta voi olla tässä selvästi kokoaan suurempi tekijä.

Meidän pitää varmistaa, että ympäristökriisien torjunta on reilua. Kustannuksia ei saa maksattaa duunareilla, vaan niillä, jotka eniten saastuttavat. 100 suurinta fossiiliyhtiötä on aiheuttanyt yli 70% maailman päästöistä. Miljardööri aiheuttaa tutkitusti miljoonakertaiset päästöt verrattuna keskimääräiseen ihmiseen. Ilmastotoimien maksajana ei siis tule olla tavallinen duunari, vaan rikas suurpääomasijoittaja. 

Hyvät kuulijat!

Solidaarisuus on työväenliikkeen kantava arvo, ja myös kansainvälinen solidaarisuus kuuluu kiinteästi vappuun. Suomen tulee osoittaa vankkumatonta tukea vapauden ja demokratian puolesta taisteleville kansoille ja ihmisille ympäri maailman.

Solidaarisuutta ukrainalaisille, kurdeille, palestiinalaisille ja uiguureille! Solidaarisuutta jokaiselle puolustustaistelua käyvälle, rauhan puolesta kamppailevalle sekä diktatuurin ja sorron ikeen alla elävälle!

Hyvät toverit, ystävät ja kuulijat,

kevät on toivoa täynnä. Kiitos hienosta työväen yhteisestä vapusta ja hyvällä yhteistyöllä kohti parempaa huomista!