Valtuustoaloite: Yhteistyön välttäminen hyökkäyssotaa käyvien, laitonta miehitystä ylläpitävien ja ihmisoikeuksia rajusti rikkovien maiden kanssa.

Hämeenlinnan Vasemmistoliitto jätti allaolevan valtuustoaloitteen 4.9. Taustalla oli Riihimäen, Hämeenlinnan ja Hämeen Liiton Israelin suurlähettiläälle lähettämä vierailukutsu, ja maakuntamme korkeimman virkajohdon hänelle pitämä esittelykierros puolustusteollisuusyrityksissä. Kirjoitin asiasta myös mielipiteen Hämeen Sanomiin.

Valtuustoaloite:
Yhteistyön välttäminen hyökkäyssotaa käyvien, laitonta miehitystä ylläpitävien ja ihmisoikeuksia rajusti rikkovien maiden kanssa. Sitovan toimintaohjeen ja julkilausuman laatiminen.

Kaupungilta puuttuu tällä hetkellä linjaukset siitä, miten toimitaan ihmisoikeuksia ja kansainvälistä oikeutta rajusti rikkovien maiden kanssa tehtävän yhteistyön suhteen. Venäjän osalta yhteistyö on oikeutetusti ja tarpeellisesti katkaistu, mutta muiden maiden osalta vastaavia linjauksia ei ole vielä tehty, ja toimintakulttuuri on kirjavaa.

Kaupungin strategiassa kaupunkimme keskeisiksi arvoiksi on päätetty muun muassa yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys ja kestävä elämäntapa. On strategiamme vastaista tehdä yhteistyötä arvojemme kanssa pahassa ristiriidassa olevaa politiikkaa toteuttavien maiden kanssa. Viranhaltijoiden päätöksenteon tueksi tarvitaan heidän toimintaansa ohjaava sitova toimintaohje.

Toimintaohjeessa tulee linjata, että ihmisoikeuksia ja kansainvälistä lakia rajusti rikkovien, laitonta miehitystä ylläpitävien ja hyökkäyssotaa käyvien maiden kanssa vältetään kaikkea yhteistyötä. Näiden maiden edustajia ei kutsuta vierailulle, eikä vierailukutsuihin vastata. Tästä linjasta poikkeamisen tulee edellyttää erittäin painavaa syytä ja virallista poliittista hyväksyntää. Mahdollinen olemassaoleva yhteistyö näiden maiden kanssa tulee katkaista tai jäädyttää, kuten on jo toimittu Venäjän osalta.

Erityisen suuri merkitys toimintaohjeella on huoltovarmuuteen kiinteästi liittyvien alojen ja puolustusteollisuuden kohdalla. Näiden osalta yhteistyön välttämiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Nykyinen toimintaohjeen puute ja kirjava toimintakulttuuri luo kaupungille pahimmillaan vakavan maineriskin tai jopa turvallisuusriskin, jos yhteistyötä tehdään kansainvälistä lakia rikkovien maiden kanssa. Tästä syystä on syytä tehdä myös virallinen julkilausuma asiasta.

Vältettävien listalle joutuvien maiden kriteeristön laadinta ja toimintaohjeen määräykset tulee tehdä mahdollisimman tarkkarajaisiksi, mutta riittävän laajoiksi. Yhtäkään kriteerit täyttävää maata ei saa jättää toimintaohjeen soveltamisen ulkopuolelle poliittisin tai kauppasuhteisiin liittyvin syin.

Me aloitteen allekirjoittaneet esitämme:

Hämeenlinnassa laaditaan sitova toimintaohje, jossa linjataan, että ihmisoikeuksia ja kansainvälistä oikeutta rajusti rikkovien, laitonta miehitystä ylläpitävien ja hyökkäyssotaa käyvien maiden kanssa vältetään kaikkea yhteistyötä. Tällaisten maiden edustajia ei kutsuta vierailulle, eikä heidän vierailukutsuihinsa vastata. Olemassaoleva yhteistyö katkaistaan tai jäädytetään.

Tarkemmat yksityiskohdat, kuten kyseisten maiden määrittelyn tarkkarajainen kriteeristö, jätetään selvitettäviksi osana toimintaohjeen laadintaprosessia. Asiasta laaditaan lisäksi ensi tilassa kaupungin tahdon ilmaiseva julkilausuma.

Loppu yhteistyölle miehittäjävaltioiden kanssa!

Allaoleva mielipiteeni julkaistiin Hämeen Sanomissa 7.9.

Hämeenlinnan Vasemmistoliitto vaatii: kaupunkien ja maakuntien katkaistava yhteistyö ihmisoikeuksia rajusti rikkovien maiden kanssa

Hämeenlinnan, Riihimäen ja Hämeen maakuntaliiton ylin johto tapasi viime torstaina vierailulle kutsumansa Israelin suurlähettilään. Häntä kierrätettiin maakuntamme kulttuurikohteissa ja puolustusteollisuuden yrityksissä. Toiminta herättää useita kriittisiä kysymyksiä.

Miksi pidettiin tarkoituksenmukaisena kutsua hyökkäyssotaa käyvän ja Yhdistyneiden Kansakuntien laittomaksi toteamaa miehitystä ylläpitävän maan edustaja vierailulle?

Venäjän edustajat on oikeutetusti suljettu ulos tällaisesta yhteistyöstä, joten miksi Israelia tarkastellaan eri tavoin?

Hämeen maakuntaliiton julkaisemassa tiedotteessa Israelia ylistettiin monisanaisesti, muun muassa start-up -yritysten korkeasta määrästä.

Ihmisoikeuksia taas ei mainittu sanallakaan! Sen sijaan puhuttiin yhteistyömahdollisuuksista ja kumppanuuksista, ja väläyteltiin asevientimahdollisuuksia.

Israel miehittää palestiinalaisalueita laittomasti, ja rajaa kansainvälisen lain vastaisesti palestiinalaisten liikkumisvapautta ja jopa pääsyä elintärkeisiin peruspalveluihin. Yhdistyneet Kansakunnat (YK) on todennut Israelin siirtokunnat laittomiksi. Useat merkittävät ihmisoikeusjärjestöt pitävät Israelin politiikkaa apartheidiin verrattavana.

Käytännössä Israel käy pysyvää hyökkäyssotaa palestiinalaisia kohtaan.

Alueen tilanne on monimutkainen, eikä mustavalkoinen. Kaikista alueen ongelmista ei voi syyttää Israelia. On silti kansainvälisesti tunnustettu fakta, että Israel syyllistyy laittomaan ja julmaan miehitykseen.

Kaiken lisäksi Israelin ihmisoikeustilanne on heikentymässä entisestään. Maan hallitus on vakavasti heikentämässä tuomioistuinten riippumattomuutta ja oikeusvaltion edellytyksiä.

Yhtäläisyyksiä Venäjän kanssa ei ole vaikea löytää.

Yhteistyö laitonta hyökkäyssotaa käyvän maan kanssa tuo erittäin huonoa mainetta koko Hämeelle.

Kansainvälistä lakia rajusti rikkovien maiden, kuten Venäjän, Kiinan, Iranin, Israelin ja Saudi-Arabian, edustajia ei tule jatkossa kutsua vierailulle Hämeeseen.

Meidän ei myöskään tule millään tavalla edistää asevientiä ihmisoikeuksia polkeviin maihin. Siinä sotkisimme kätemme vereen.

Maakuntaliitossa ja kaupungeissa on tarpeellista tehdä sitova toimintaohje ja julkilausuma, että ihmisoikeuksia rajusti rikkovien, laitonta miehitystä ylläpitävien tai hyökkäyssotaa käyvien maiden edustajia ei kutsuta vierailulle eikä yhteistyötä tehdä. Olemassaoleva yhteistyö tulee katkaista tai jäädyttää, kuten on Venäjän osalta jo toimittu.

Hämeenlinnan Vasemmistoliitto jätti asiasta aloitteen maanantaina kaupunginvaltuuston kokouksessa.

Aapo Reima
Hämeenlinnan kaupunginhallituksen jäsen (vas.), maakuntavaltuutettu