Valtuustopuhe suunnitellusta yritystukirahastosta

Pidin allaolevan puheen valtuuston 24.3. kokouksessa, aiheena suunnitteilla oleva 5 miljoonan euron yritystukirahasto (katalyyttirahasto). Käsittelin aihetta aiemmin mielipidekirjoituksessani ja kaupunginhallituksessa esitin asian palauttamista valmisteltavaksi riskienhallinnan ja julkisen rahan tehokkaan käytön edellytysten vahvistamiseksi. En kuitenkaan saanut siellä tukea esitykselle.

Suunnittelin vastaavaa esitystä valtuustossa, mutta päästiin muiden poliittisten ryhmien kanssa neuvottelemalla hyvään kompromissiin. Pidin valtuustossa allaolevan puheen, tosin en aivan sanasta sanaan:

”Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja yleisö

Idea katalyyttirahastossa on sinänsä hyvä ja kannatettava, eli paikallisen elinvoiman tukeminen. Käytännössä kyseessä on kuitenkin yritystuki, johon liittyy merkittäviä riskejä julkisen rahan tehokkaan käytön, talouden tasapainon ja väärinkäytösten näkökulmasta. Näihin riskeihin vastaaminen on kriittisen tärkeää osana päätöksentekoa ja valmistelua.

Riskejä lisää se, että pilottiin edetään ilman selvää linjausta lainaehdoista, lainojen ja avustusten myöntö- sekä arviointikriteereistä, riskienhallinnasta, yksityisten toimijoiden roolista ja toiminnan läpinäkyvyydestä. Lisäksi meillä ei ole tietoa niistä lisäkustannuksista, joita rahaston hallinnointi tulee väistämättä meille aiheuttamaan.

On muistettava myös, että rahaston on tarkoitus sijoittaa kohteisiin, jotka eivät syystä tai toisesta saa normaalia yritysrahoitusta. Luottotappioiden riski on siis suuri, ja tätä riskiä tulisi taklata riittävän korkealla korkotasolla. Riskipitoisissa yrityslainoissa voi markkinoilla olla helposti 20-30% vuosikorko.

Talouden kestävyyden ja toimivan markkinatalouden näkökulmasta tällaisiin vapaita markkinoita väistämättä vääristäviin ja veronmaksajien rahoilla pyöritettyihin julkisiin tukiin on perusteltua suhtautua varsin kriittisesti. Jos yritystukia kuitenkin halutaan edistää, niin mallista on kenties mahdollista tehdä toimiva, kunhan riskienhallintaa sekä veronmaksajien rahan tehokkaan ja taloudellisesti kannattavan käytön edellytyksiä vahvistetaan osana päätöstä.

Kaikkein järkevintä olisi toki ollut reunaehtojen tarkka määritteleminen ennen pilotin aloittamista, mutta nyt valmistelu on sen verran pitkällä että käsijarru ei ikävä kyllä enää ole realistinen vaihtoehto. Tässä tilanteessa on kuitenkin järkevää edellyttää että valmistelu läpinäkyvyyden, tasapuolisuuden, kannattavuuden ja tehokkuuden turvaamiseksi tehdään nyt käynnistettävän pilotin aikana. Eli ennen kuin valtuusto mahdollisesti päättää 5 miljoonan euron sijoittamisesta tähän yritystukirahastoon.

Ennen tätä mahdollisesti tehtävää suurta sijoitusta on pelisääntöjen oltava selvät, jotta rahastosta ei muodostu veronmaksajien rahoja tehottomasti käyttävä ja peruspalveluiden rahoitusta kuluttava toiminto. Rahaston mahdollista perustamista tulee arvioida tarkkaan pilotista saatavien kokemusten kautta, eikä tulevaa 5 miljoonan sijoitus saa tässä vaiheessa ottaa mitenkään selvänä asiana. Nyt päätetään vasta pilotista, ja myöhemmässä vaiheessa ratkaistaan kannattaako rahastoa ylipäätään perustaa.

Alunperin olin esittämässä tähän päätösesitykseen riskienhallintaa ja julkisen rahan tehokasta käyttöä edistävää muutosta, mutta poliittisten ryhmien yhteisissä neuvotteluissa saatiin aikaan hyväksyttävissä oleva kompromissi, jota puheenjohtaja keskustelun aluksi esitti.

Kiitos asiasta neuvotelleille, tuen ryhmien yhteistä esitystä.”

Yritystukirahastojen kanssa oltava erittäin tarkkana – Riskit voivat kasvaa kohtuuttomiksi

Allaoleva mielipidekirjoitukseni julkaistiin Hämeen Sanomissa 15.3.2025.

Aapo Reima (vas.): Yritystukirahastojen kanssa oltava erittäin tarkkana – Riskit voivat kasvaa kohtuuttomiksi

Hämeenlinnan kaupunki suunnittelee uutta noin 5 000 000 euron panostusta yrityslainoja jakavaan ”katalyyttirahastoon”. Sen ideana on, että kaupunki ja yksityinen sektori rahoittavat paikallisten yritysten hankkeita yhdessä ja samansuuruisin osuuksin. Hankkeen onnistuessa osa lainasta kuitenkin muutettaisiin suoraksi yritystueksi, niin sanotuksi ”vaikuttavuusbonukseksi”, joka maksettaisiin kokonaan veronmaksajien rahoista.

Ajatus esityksen taustalla on sinänsä tuore ja kannatettava: paikallisten yritysten kasvun ja kestävän kehityksen vauhdittaminen. Käytännön toteutukseen liittyy kuitenkin suuria riskejä veronmaksajien rahan tehokkaan käytön, talouden tasapainon sekä korruption kannalta.

Kaupungin poliitikoille tehdyn esityksen mukaan mallin pilotointiin edettäisiin ilman lainojen jakamisen kriteeristön, lainaehtojen sekä riskienhallinnan yksityiskohtaista ennakkosuunnittelua. Nämä muotoiltaisiin tarkemmin pilotin aikana yhdessä yksityisten rahoittajien kanssa.

Tämä toimintamalli antaisi yksityisille sijoittajille huolestuttavaa valtaa päättää veronmaksajien rahan jakamisesta. Se on sekä korruptioriski että julkisen rahan tehottoman käytön riski. Pienessä kaupungissa yrittäjät tuntevat toisensa, joten riippumattomuuden takaaminen on erittäin vaikeaa.

On positiivista, että rahastosta jaettaisiin suoran tuen sijaan lainoja. Käytännössä kuitenkin 20% lainasta hyvitettäisiin ”vaikuttavuusbonuksena” onnistuneille hankkeille. Lisäksi rahaston on tarkoitus rahoittaa sellaisia hankkeita, jotka eivät saa normaalia yritysrahoitusta.

Tämä tarkoittaa siis riskialttiita hankkeita. Tällöin julkista rahaa menetettäisiin myös luottotappioihin. Lopulta pääoman kiertäessä koko viisi miljoonaa olisi siis tavalla tai toisella kadonnut yritystukiin tai luottotappioihin.

Rahaston kannattavuutta voitaisiin turvata vain tekemällä lainoista riittävän korkeakorkoisia. Riskialttiissa yritysrahoituksessa on helposti 20–30% vuosikorko, mutta pidän epätodennäköisenä että kaupunki lähtisi vaatimaan näin korkeaa korkotasoa.

Pidän riskinä myös sitä, että pilotin aikana yksityiset sijoittajat neuvottelevat itselleen paremmat rahoitusehdot kuin kaupunki onnistuu itselleen neuvottelemaan. Riskiä kasvattaa entisestään yhtiöiden toiminnan läpinäkyvyyden puute.

Katalyyttirahastoon liittyy myös samanlaisia laajempia ongelmia kuin muihinkin yritystukiin. Vapaassa markkinataloudessa julkisen vallan tulisi välttää markkinoiden tarpeetonta vääristämistä.

Yritystuet väistämättä vääristävät kannusteita ja markkinamekanismin toimintaa, jolloin ei-kannattava ja tehoton toiminta voi kuluttaa rajallisia resursseja julkisen tuen avulla pidempään kuin se muuten olisi pystynyt. Ihmettelenkin markkinatalouden suurina puolustajina esiintyvien oikeistopuolueiden halukkuutta lisätä julkisen vallan puuttumista markkinoiden toimintaan.

Asiaa on valmisteltu asiantuntevasti, idea on tuore ja tarkoitus hyvä. Nähdäkseni riskit silti kasvaisivat kohtuuttomiksi, jos edettäisiin nyt esitetyllä mallilla. Siksi valmistelua tulisi jatkaa riskienhallinnan ja julkisen rahan tehokkaan käytön edellytysten vahvistamiseksi.

Nykyisellään malliin liittyy liian suuri julkisen rahan tehottoman käytön riski ja korruptioriski. Lisäksi rahaston tappiolliseksi suunniteltu toiminta sekä hallinnointikulut aiheuttaisivat ongelmia kaupungin talouden tasapainolle.

Katalyyttirahaston pilotista päätetään seuraavassa kaupunginvaltuuston kokouksessa. Toivon valtuutetuilta harkintaa ja aikalisää asian suhteen, ettemme lähde jakamaan yritystukia aivan liian korkealla riskillä.

Kirjoittaja Aapo Reima on Hämeenlinnan kaupunginhallituksen jäsen (vas.), alue- ja kuntavaaliehdokas.