Linna Golfin kaupassa ei suvaittu alihintaa (Häsa 11.6)

Minun ja valtuustotoveri Pirkko Juuruksen mielipidekirjoitus Linna Golfin kaupasta julkaistiin Hämeen Sanomissa tänään 11.6. Teksti on kokonaisuudessaan luettavissa alta.

Linna Golfin kaupassa ei suvaittu alihintaa – Nyt ehdot ovat kaupungin kannalta paremmat

Kaupunginhallitus päätti maanantaina hyväksyä Linna Golfin golfkenttäalueen myynnin, aiempaa paremmin ehdoin.

Ennen nyt tehtyä päätöstä kauppaa oli kolmesti lykätty ja palautettu valmisteluun, koska ehdotettu hinta oli ollut selvästi liian alhainen ja muutkin kaupan ehdot kaupungin kannalta heikkoja.

Osa kaupunginhallituksen jäsenistä kannatti myyntiä julkisuudessa jo aiemmilla, kaupungin kannalta huomattavasti huonommilla ehdoilla. Meidän kaikkien onneksi kaupunginhallitus kuitenkin kokonaisuutena piti pään kylmänä, ja ei suvainnut alihintaa.

Ensimmäisessä päätösesityksessä kauppahinta oli noin miljoonan, ja maksuaikaa kymmenen vuotta.

Nyt hyväksytyssä kaupassa hinta on puoli miljoonaa korkeampi, ja maksuaikaa viisi vuotta.

Ensimmäisen esityksen mukaan omistusoikeus olisi siirtynyt ostajalle jo ennen koko kauppahinnan suorittamista, nyt hyväksytyssä kaupassa tälläistä riskiä ei kaupungille aseteta.

Kaupan ehdot paranivat siis huomattavasti, kun asian kanssa ei hätiköity ja uskallettiin palauttaa heikot tarjoukset bumerangina takaisin.

Alkuperäistä kaupungin edun kannalta kyseenalaista myyntiesitystä perusteltiin riippumattomien arvioijien hinta-arvioilla. Kuitenkin ostajan oli annettu tilata näistä arvioista puolet, syistä joita voimme vain arvailla. Ostajan tilaamat arviot olivat huomattavasti alhaisempia kuin kaupungin tilaamat, mikä painoi ehdotettua kauppahintaa alaspäin. Sattumaako?

Jatkoneuvotteluissa kaupunki perustellusti päätyi kauppahinnan määrittelyyn vain kaupungin itse tilaamien, aidommin riippumattomien, arvioiden pohjalta.

Linna Golf on hyvä esimerkki siitä, että neuvotteluvaraa on lähes aina, ja ensimmäinen tarjous on harvoin viimeinen.

Kaupungin kokonaisetu on pidettävä jatkossakin mielessä, eikä elinvoima- ja yritysmyönteisyyspuheen saada antaa johtaa yksittäisiä yrityksiä perusteettomasti suosiviin diileihin ja kehittämishankkeisiin.

Linna Golfin kauppa kytkeytyy osaksi Vanajanlinnan alueen laajempia tulevaisuudennäkymiä. Kaupungin olisi syytä vähitellen pyrkiä eroon myös Vanajanlinnan kiinteistöistä. Ne keräävät mittavaa, jo miljoonissa liikkuvaa korjausvelkaa, joka uhkaa tulla kaupungille kalliiksi. Kiinteistöt eivät myöskään tuo kaupungille nettotuloja. Hotellikiinteistöjen omistaminen ei ole kaupungin varsinainen tehtävä, joten omistuksesta olisi perusteltua luopua. Tässä vaaditaan samankaltaista kaupungin kokonaisedun pohdintaa, kuin Linna Golf -kaupassa.

Aapo Reima
Kaupungivaltuuston 2. varapuheenjohtaja (vas.)

Pirkko Juurus
Vasemmiston valtuustoryhmän puheenjohtaja (vas.)

Ehdolla eduskuntaan 2023

Minut nimitettiin eilen Hämeen Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaaksi ensi vuoden vaaleihin!

Ilmastokriisin kärjistyessä, Venäjän hyökkäyssodan pitkittyessä ja taantuman uhatessa vaaleista on tulossa erittäin tärkeät.

Tavoitteeni vaaleissa on tuoda nuorta ja uudistushaluista näkemystä eduskuntaan. Kansanedustajana tulisin jatkamaan työtä työntekijän oikeuksien ja toimeentulon, mielenterveyden ja ympäristön puolesta.

Talouspolitiikassa tulee kurjistavan leikkauslinjan sijaan keskittyä tasapainoiseen ja kestävään talouteen, joka perustuu työpaikkoihin, hyvinvointiin tehtäviin investointeihin ja oikeudenmukaiseen veropolitiikkaan. Velkaantumiskehitys on mahdollista katkaista työllisyyttä lisäämällä, investoimalla soteen ja koulutukseen, sekä tukkimalla veropohjan aukkoja.

Odotan innolla hyvää yhteistä vaalikampanjaa Vasemmiston muiden loistavien ehdokkaiden kanssa. Tähän mennessä minun lisäkseni ehdokkaiksi on nimetty pätevät Hanna Jokinen, Aino-Kaisa Pekonen ja Pirkko Juurus!

Turkin saappaita ei tule nuolla

Turkki suunnittelee uutta sotilasoperaatiota Syyrian kurdialueille. Se olisi Venäjän helmikuisen hyökkäyksen tavoin kansainvälisen lain kieltämä julma hyökkäyssota. Operaation julkistamisen ajoitus liittyy todennäköisesti ainakin osittain Suomen ja Ruotsin natohakemuksiin: Turkki on itsevaltaisen presidenttinsä Erdoganin johdolla siirtynyt iltalypsystä kiristykseen. Erdogan pyrkii ehkäisemään lännen kielteisiä reaktioita hyökkäykseen pitämällä Suomen ja Ruotsin Nato-hakemuksia löysässä hirressä.


Pohjois-Syyrian kurdialueilla sijaitsee Rojavan itsehallintoalue. Rojava on Syyrian valopilkku, demokraattisen itsehallinnon kokeilu. Rojavan asejoukot (SDF, YPG, YPJ), joita Turkki valheellisesti väittää terroristeiksi, ovat olleet lännen tärkeitä liittolaisia Isisin vastaisessa taistelussa. Rojavan ideologia perustuu yhdistelmään suoraa demokratiaa, feminismiä, monikulttuurisuutta ja ekologisuutta. Rojavan puolustajat ovatkin ukrainalaisten tavoin demokratian esitaistelijoita, ja nyt Suomen tuleva Nato-liittolainen Turkki aikoo hyökätä heitä vastaan.


On surullista, että Turkin verenhimoisella diktaattorilla on mahdollisuus käyttää Suomen ja Ruotsin natohakemuksia poliittisena aseena. Nyt Suomessa ja Ruotsissa on tärkeintä pitää pää kylmänä ja rintama yhtenäisenä. Erdoganin saappaiden nuoleminen olisi turhaa. Esimerkiksi asenvientiä Turkkiin ei tule sallia painostuksen alla. Asiantuntija-arvioiden mukaan Turkin todelliset vaatimukset kohdistuvat Yhdysvalloille. Pallo on siis rapakon takana, koska Suomen ja Ruotsin mahdollisuudet vaikuttaa Yhdysvaltojen ja Turkin kiistoihin esimerkiksi F-35 -hävittäjäohjelmasta ovat hyvin ohuet.

Suomen ja Ruotsin tulee nyt seistä suoraselkäisesti oikeusvaltion arvojen ja periaatteiden takana. Turkille Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden lopullinen torppaaminen kävisi kalliiksi lännen sanktioiden myötä. Talousromahdus taas haastaisi Erdoganin asemaa ensi vuoden parlamenttivaaleissa, ja diktaattorin asemaansa vahvistamaan pyrkivälle Erdoganille se olisi huono uutinen.

Suomi ja Ruotsi tarvitsevat Nato-jäsenyyttä, mutta ei ihmisoikeuksien kustannuksella. Turkin toiminta kuoppasi alkuunsa Naton romantisoinnin jonkinlaisena läntisenä arvoyhteisönä. Toisaalta Naton merkitys Suomelle ja Ruotsille ei ole kuuluminen läntiseen arvoyhteisöön, vaan sen tuoma sotilaallinen turva. Siksi Nato-prosessia ja neuvotteluja Turkin kanssa tulee kärsivällisesti jatkaa. Mutta ihmisoikeuksista tinkimättä ja diktaattoria nöyristelemättä.