Anteeksipyyntö vain vallan tähden – ovatko Purran mielipiteet muuttuneet?

Allaoleva kirjoitukseni julkaistiin Forssan Lehdessä 15.7. ja Hämeen Sanomissa 13.7. Alla Forssan Lehdessä julkaistu versio.

Anteeksipyyntö vain vallan tähden – ovatko mielipiteet ennallaan?

Hävettää. Ja surettaa. Vallassa oleva oikeistohallitus kulkee rasismi- ja natsikohusta toiseen. Anteeksi pyydetään vasta, kun oma hillotolppa on vaarassa.

Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran vanhat rasistiset ja väkivaltaa ihannoivat kirjoitukset ovat herättäneet viime päivinä oikeutettua tyrmistystä. Vaikka eivätpä ne yllätyksenä tulleet, vaan olivat tiedossa jo hallitusta muodostettaessa. Niistä nyt noussut skandaali on luonnollista jatkumoa oikeistohallituksen aiemmalle räpiköinnille natsisymppauksen, salaliittoteorioiden ja rasismin suossa. Sitä saa, mitä hallitusneuvotteluissa tilaa.

Aluksi Purra totesi seisovansa vanhojen kirjoitustensa takana. Mieleenkään ei tulisi kuulemma alkaa pahoitella vanhoja sanomisia. Ääni kuitenkin muuttui kellossa, kun valtiovarainministerimme huomasi, että ministeri-Audin takapenkki saattaisi olla vaarassa. Yhtäkkiä pyydettiinkin anteeksi. Hyvä, mutta ikävä kyllä vilpittömyys puuttui. Anteeksipyynnöllä ei ole minkäänlaista arvoa, jos se tehdään vain pakon edessä ja oman vallan tähden. Anteeksipyynnöstä ei myöskään käynyt ilmi, ovatko Purran näkemykset todella muuttuneet, vai pahoitteliko hän vain niiden esitystapaa.

Lähtökohtaisesti ketään ei tulisi tuomita 15 vuotta vanhoista kirjoituksista. Ihmiset muuttuvat ja ihmisten ajatukset muuttuvat. Vanhat tekstit kuitenkin muodostuvat ongelmaksi, jos niistä ei suostuta irtisanoutumaan, eli edelleen allekirjoitetaan niissä sanottu. Purran tekstit itsessään eivät siis ole ongelma, vaan Purran nykyinen hyväksyvä asenne niihin. Sitä ei muuta hätäpäissään ja aiemmat linjaukset kumoten tehty anteeksipyyntö.

On huomattavaa, että myöskään perussuomalaisen aatteen tosiuskovaisten uusmessias, Mestarina tunnettu Jussi Halla-Aho, ei ole sanoutunut irti vanhoista väkivaltaa ihannoivista teksteistään. Se kertoo puolueesta paljon. Ehkä Purra yritti ottaa mallia Mestaristaan, mutta kantti petti kesken?

Surullisia ovat olleet myös pääministeripuolue Kokoomuksen reaktiot Perussuomalaisten aiheuttamiin ongelmiin. Vaikuttaa siltä, että Kokoomus on valmis hyväksymään mitä tahansa, jotta pääsee toteuttamaan haluamaansa leikkauspolitiikkaa. Purran rasistisiin kirjoituksiinkin pääministeri Orpo puuttui vasta kansainvälisen kohun ja presidentti Niinistön kommenttien jälkeen. Eli rasismista tuli ongelma vasta, kun hallitus sai siitä negatiivista julkisuutta. Harmillisen kyyninen asenne.

Kokoomuksen suuret suunnitelmat työmarkkinoiden mylläämisestä ja sosiaaliturvaleikkauksista etenevät kohuista huolimatta. Jo syksyllä joutunemme näkemään käytännön kylmää oikeistopolitiikkaa, todennäköisesti edelleen natsivahinkojen ja muiden ihmisvihamielisten lausuntojen ryydittämänä.

Mitä lyhyemmäksi jää tämän hallituksen räpiköinti, sen parempi Suomelle ja suomalaisille.

Antirasistinen Suomi ja Hämeenlinna

Tänään vietetään Yhdistyneiden Kansakuntien julistamaa rasismin vastaista päivää. Suomi ei ole vapaa rasismista ja rakenteellisesta syrjinnästä. Esimerkiksi ulkomaalainen nimi vaikeuttaa merkittävästi mahdollisuuksia päästä työhaastatteluun, vaikka hakijan ammattipätevyys olisi kunnossa. Suomi olikin EU-maiden keskinäisessä vertailussa kaikkein rasistisin maa. Vertailun mukaan 63% Suomessa asuvista tummaihoisista henkilöistä on kokenut rasistista häirintää viimeisen viiden vuoden aikana.

Rakenteellista rasismia on muun muassa työelämässä, koulutuksessa ja julkisissa palveluissa. Rasismi on yhteiskunnallinen ongelma, johon tulee jokaisen henkilökohtaisen vastuun lisäksi puuttua myös valtion ja kuntien tasolla.

Keinoja puuttua rakenteelliseen rasismiin kunnissa:

1. Anonyymi rekrytointi
Hämeenlinnan on otettava käyttöön anonyymi rekrytointi. Se ehkäisisi syrjintää työnhakutilanteissa ja takaisi jokaiselle yhdenvertaisen mahdollisuuden päästä työhaastatteluun. Anonyymissa rekrytoinnissa hakijan työnhaun kannalta epäoleelliset tiedot eli nimi, sukupuoli, syntymäaika tai äidinkieli ei tule työnantajan tietoon ennen haastatteluvaihetta.

Anonyymi rekrytointi on käytössä esimerkiksi Helsingissä ja Vaasassa. Lisäksi muun muassa Janakkalassa käynnistyi viime vuonna aiheesta kokeilu. Hämeenlinnan tulisi ottaa mallia naapuristaan ja ottaa käyttöön anonyymi rekrytointi työnhakijoiden yhdenvertaisuuden turvaamiseksi.

2. Antirasistista koulutusta kaupungin henkilöstölle
Etenkin koulujen, terveydenhuollon ja nuorisotoimen henkilöstölle tulee järjestää laajaa koulutusta rasismin tunnistamiseksi ja siihen puuttumiseksi. Koulutukseen osallistumisen tulee olla osa työnkuvaa. Esimerkiksi Helsingissä opetushenkilöstölle on järjestetty laajaa antirasistista koulutusta.

3. Palkka-avoimuus
Julkisen hallinnon, kuten kaupungin, palkat ovat jo nyt julkisia. Palkka-avoimuus varmistaa, että samasta työstä maksetaan sama palkka riippumatta esim. sukupuolesta tai ihonväristä. Palkka-avoimuutta on edellytettävä myös kaupungin konserniyhtiöiltä sekä yksityisiltä yhteistyötoimijoilta.

4. Hallituksen rasismin ja syrjinnän vastaisen toimintaohjelman toteuttaminen
Nykyinen vasemmistohallitus on sitoutunut muodostamaan ja toteuttamaan rasismin ja syrjinnän vastaisen toimintaohjelman. Toimintaohjelman toteuttamiseen on sitouduttava myös Hämeenlinnassa ja muissa kunnissa.

5. Asuinalueiden eriytymisen torjuminen
Asuinalueiden eriytymistä asukkaiden taustan tai tulotason mukaan on ehkäistävä. Tärkeää on rakentaa kohtuuhintaista vuokra-asumista myös ns. kalliimmille alueille, kuten rakenteilla olevaan Asemanrantaan. Lisäksi Hämeenlinnan Vasemmisto ehdottaa Hämeenlinnan lähiöiden elinvoiman turvaamista erityisillä lähiöprojekteilla, joilla parannetaan alueiden asukastyytyväisyyttä, palvelutasoa, lähiluonnon saavutettavuutta sekä esimerkiksi julkisen liikenteen yhteyksiä. Kohtuuhintainen ja viihtyisä asuminen hyödyttää kaikkia hämeenlinnalaisia.

6. Uusille valtuutetuille koulutusta rasismin ilmenemisestä ja torjumisesta kunnissa
Päätöksentekijöillä tulee olla tietoa rakenteellisesta rasismista, jotta sitä voidaan tehokkaasti torjua. Valtuutetuille järjestettävä koulutus tukee yhdenvertaisuuden edistämistä kunnan toiminnassa.