Hämeenlinnan on säädettävä harrastustakuu eli jokaiselle lapselle ja nuorelle on taattava mielekäs harrastus tulotasosta ja asuinpaikasta riippumatta. Myös pienituloisten perheiden lapsilla tulee olla tasavertainen mahdollisuus harrastaa. Lisäksi harrastustarjontaa ja ulkoliikuntapaikkoja tulee lisätä sekä kantakaupungissa että pitäjissä.
Tällä hetkellä monella lapsella ja nuorella ei ole rahanpuutteen takia mahdollisuutta mielekkääseen harrastukseen. Hämeenlinnassakin on yli 1 000 köyhässä perheessä asuvaa lasta, joiden harrastusmahdollisuudet ovat heikommat kuin muilla ikäisillään. Enemmän kuin joka neljäs nuori on joutunut lopettamaan harrastuksen rahanpuutteen takia. Harrastustakuu lisäisi lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta.
Nykyinen vasemmistohallitus on hallitusohjelmassaan sitoutunut säätämään harrastustakuun ja tarjoamaan kunnille riittävän rahoituksen sen toteuttamiseen. Tällä hetkellä käynnissä on valtion rahoittama kokeilu, jossa lapsille ja nuorille tarjotaan erilaisten kerhojen muodossa monipuolisia harrastusmahdollisuuksia. Hämeenlinna on mukana kokeilussa, ja harrastustoimintaa on alettu käynnistää. Kokeilussa pidempään mukana olleissa kunnissa on jo saatu lupaavia tuloksia. Esimerkiksi Lapualla monet kerhot ovat huippusuosittuja, ja malli on ollut menestys. Kokeilusta on saatava pysyvä toimintamalli Hämeenlinnaan.
Lisäksi lasten ja nuorten harrastamista tulisi edistää Islannin mallin mukaisella harrastusrahalla. Pienituloisten hämeenlinnalaisperheiden lapsille ja nuorille voitaisiin tarjota harrastusraha, jolla voi rahoittaa omaa harrastustoimintaa esimerkiksi urheiluseurassa tai musiikkiopistossa.
Harrastustakuuta toteutettaessa on kuunneltava lapsia ja nuoria, ja tarjottava heidän itse haluamiaan harrastuksia. Erilaisilla kyselyillä pystytään selvittämään, mitkä harrastukset ovat toivottuja ja mieluisia. Harrastusten toteutuksessa on tehtävä yhteistyötä paikallisten harrastus- ja liikuntatoimintaa tarjoavien seurojen, järjestöjen ja yrittäjien kanssa.